9.3.2018

Taimihässäkät KAL

Ensimmäistä kertaa osallistuin KAL:iin ja täytyy sanoa, että jotakin koukuttavaa tällaisessa yhdessä tekemisessä on. Marja vanuttunut villasukka -blogissa keräsi viherpeukaloita mukaan ja niin innostuin minäkin kutomaan pitkiä kirjoneulesukkia. Vähän jännitti lankojen valitseminen sokkona, mutta hyvien vihjeiden avulla lopputulos on mielestäni onnistunut.


Kaikki langat löytyivät varastostani. Pohjaväri on valkoista Nallea, kukat Nallea ja Maijaa, ruukut niin ikään Maijaa. Kudoin sukat medium koossa, mutta jotakin onnistuin mokaamaan, koska sukat eivät mahdu jalkaani! Pohje on liian pieni. Ehkä tein alun liian tiukkana, koska puolesta välistä alaspäin sukat ovat minulle sopivat. Vaan ei haittaa, näin kauniit sukat on ilo lahjoittaa eteenpäin jollekin.


Hyvin pitkälle pysyin päivittäisessä tahdissa, aamuisin ensimmäiseksi katsoin uuden ohjeen ja koko päivän sormia syyhysi päästä puikoille. Vasta toiseksi viimeisen ohjeen kohdalla jäin jälkeen ja sitten tuntui, ettei aikaa kutomiselle ole ollenkaan. Valmistuminen venyi, mutta niin siinä joskus käy.


Kiitos, Marja, kun järjestit tämän KALin. Kiitos kauniista mallista ja selkeistä ohjeista! Nyt kun sukat on kudottu ja maaliskuu lähenee jo puolta väliä, voi alkaa istuttaa niitä oikeita siemeniä.

9 kommenttia:

  1. Kauniit tuli! :) Mie meinasin toiset aloittaa - tai oikeastaan kokeilla niitä Marjulit-versioita - mutta sitten totesin, ettei oo sopivaa pohjaväriä saati mitään vihreää lankaa kotona ja olen langanostolakossa. :D Hups. Noo, ehtiihän sitä myöhemminkin, tai sitten pitää vaan olla luova niillä väreillä mitä kotona on. Välissä pitää kyllä tehdä vähän muita juttuja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin olen vähän niinkuin langanostolakossa, ja kuitenkin kävin tällä viikolla ostamassa 550 grammaa alpakkalankaa. Hups. Mutta kyllä, tekee hyvää olla luova ja mennä sillä, mitä kotoa löytyy.

      Poista
  2. Ihanat hempeät sukat tuli sinulle ja tykkään paljon tuosta yhdistelmästä vaaleahko kukka - tumma ruukku. Mutta erityisen paljon tykkään hajuherneestäsi <3 Mukavia juttuja blogissasi, pitää piipahtaa useammin :)
    P.S. Saisinko tiedustella, kuinka leveä sukkasi on ylhäällä ennen kavennuksia? Mittasin omani, Maijasta, ja leveys on 14-14.5 cm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli hempeämmät kuin alunpein ajattelin, mutta niin se on, että minä pidän hempeistä kesäkukista!

      Tottakai saat kysyä, mittasin ja sukka on noin 13,5 cm. Ja siis Nallesta, mikä mielestäni kutoutuu paksumpana kuin Maija. Muistutan vielä, että mallissa ei ollut mitään vikaa, minulla on tiukka käsiala ja alussa varmaan kiristin vielä enemmän kun en ole pitkään aikaan kutonut kirjoneuletta. Minun olisi vain pitänyt ottaa vaikka 3,5mm puikot.

      Tämähän on kuin Tuhkimosta, minun täytyy löytää jostain sopivan kokoinen jalka ja lahjoittaa sukat jalan omistjalle;)

      Poista
    2. Itse olen huomannut, että resorin jälkeen pitää vähän singuttaa neuloessa, ettei lankalenkit jää liian kireälle, koska resori supistaa sukkaa pienemmäksi.
      Olisipa jossain joku tilasto, että kuinka leveää/kapeaa sukkaa itse kukanenkin saa aikaiseksi samoilla puikoilla, mallilla ja langalla :) Varmaan yhtä monenlaista kuin on neulojia :)

      Poista
  3. Oi, miten ihanat! Minä olen niin kokematon kirjoneuloja, että tiheys heittää aina. Tulee liian kireää ja epätasaista, mutta tasoittuu kyllä käytön myötä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jaana! Minä aina luulen osaavani kutoa kirjoneuletta ja sitten taas huomaan, että ei jälki ole sellaista kuin haluaisin. On totta, että yleensä aina käyttö korjaa virheet ja jälki tasoittuu, mutta nyt on niin nafti varren yläosa, että en viitsi venyttää sukkaa pilalle.

      Poista