10.3.2017

Tunnusta väriä

Uusimmassa Mekkotehdas-kirjassa, Mekkotehdas koulutyttöjen tyyliin, on yksi vaate pojille: Kahden paita, joka on oikeastaan huputon huppari. Kivan näköinen malli, mihin meidän pojat tykästyi. Esikoinen halusi mustan paidan. Ei mitään ylimääräistä, ei värikästä vuoria edes kaulukseen, ei mitään kikkailuja, pelkkä musta. Niin synkkä, että palataan siihen tuonnempana. Ensin esittelen kaverille tehdyn tumman sinisen Kahden paidan, mikä kokomustan jälkeen tuntui suorastaan värikkäältä.


Kaveri pelaa lätkää ja on ehdoton Toronto Maple Leafs fani, joten sitä fiilistä lähdin hakemaan. Sinisen sävy ei ole ihan oikea, mutta applikoitu vaahteranlehti riittää merkiksi tosifaneille. Raidat hihoissa tuovat mieleen pelipaidan. Oma pelinumero selässä on kuitenkin se kaikkein tärkein juttu. Kangas collegetrikoota Eurokankaasta.  


Esikoisen musta huppari oli mahdoton kuvata. Se pääsi heti käyttöön ja on ollut ahkerassa käytössä ja useammassa pesussa. Ne hetket kun aurinko on paistanut ja poika olisi ollut kotona, huppari on ollut pesun jälkeen kuivumassa. Synkkä musta huppari sai pientä eloa seuran kangasmerkistä (revin sen pieneksi jääneestä treenipaidasta irti) ja sävyyn sopivasta nyöristä. Halusin vain yhden nyörin, ja liian myöhään tajusin, että sen olisi tietysti pitänyt olla merkin kanssa vastakkaisella puolella. Kankaana tässä Runners-trikoota Eurokankaasta.


Lapset ovat lojaaleja omille urheiluseuroilleen (tai faniensa seuroilleen) ja haluavat tunnustaa väriä aina kun mahdollista. Siksi kun näin mustakeltaraidallista trikoota Eurokankaassa, tiesin, että siitä piti tehdä jotain esikoiselle. Raidat hyppivät silmilleni ja kankaasta tuli melkein paha olo, mutta silti ostin ampiaistrikoota. Ompelin siitä esikoiselle kahdet boxerit. Aika näyttää, tuleeko niistä onnenkalsarit ja ne pääsevät käyttöön kaikkiin tärkeisiin peleihin vai hautautuvatko ne kalsarilaatikon pohjalle kaikkien muiden alle.


Kylläpä oli kiva ommella! Onneksi kankaat kuopuksen ja miehen huppariin ovat valmiina odottamassa leikkaamista ja ompelua!
 

4 kommenttia:

  1. Todella hienot paidat! Hauskaa, että molemmat saivat haluamansa tyyliset. Boxerit ovat kivan pirteät :)

    VastaaPoista
  2. Hyvännäköiset hupparit! Minä tein tyttärelle perus collegepaidan , mitään ei myöskään siihen saanut laittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on parempi kuunnella mahdolliset toiveet erittäin tarkkaan, silloin on paremmat mahdollisuudet tehdä vaatteen saaja tyytyväiseksi;)

      Poista