19.1.2017

Pokémon Go -läppälapaset

Lapset saivat joululahjaksi Pokémon Go -pelit. Ilmojen kylmennyttyä sormet jäätyivät pelatessa, koska lapasia tai mitään muitakaan hanskoja ei pystynyt pitämään. Ehdotukseni kutoa läppälapaset hyväksyttiin siltä seisomalta. Keräsin kaikki merinolankojeni loput, yhden valkoisen kerän kävin ostamassa, mukana pallomeressä oli myös miehen piposta jäänyt ihana lyijyn värinen jämäkerä. Pojat valitsivat mieleisimmät ja sommittelivat raitoja.


Kuopus oli selvästi enemmän värien perään! Aika hurjathan näistä tuli, mutta löytyy ainakin helposti koulun naulakosta kaikkien mustien hanskojen seasta!


Langat olivat hyvin eri paksuisia, mutta päätin, että se ei tällä kertaa haittaa. Sormien kohdalle olisi pitänyt valita ohuempi lanka, mutta kiire saada lapaset käyttöön oli niin suuri, etten voinut purkaa.


Esikoinen oli paljon mustavalkoisempi. Valkoinen läppä ei ole se kaikkein järkevin valinta, mutta olen jo kauan sitten päättänyt olla puuttumatta lasten värivalintoihin. Ja pakko myöntää, aika kivat näistäkin tuli.


Pehmeät, lämpöiset lapaset pääsivät suoraan käyttöön, hyvä että päätellä ehdin.

3 kommenttia:

  1. Ihanat! Läppälapasia en olekaan koskaan neulonut, mutta olisihan ne tarpeelliset ihan itsellenikin.

    VastaaPoista
  2. Hyvä idea, nuo toimisi myös töissä koneen kanssa! Oliko sinulla ohje?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, läppälapaset toimisivat hyvin myös aikuisilla! Valitettavasti minulla ei ole näihin ohjetta, mutta hyvin hommasta selviää arvioimalla, sovittamalla ja kokeilemalla.

      Poista