10.1.2016

Huovutettetuja tumppuja pojille

Pari kerää sinistä LettLopia on odottanut laatikossani ainakin kolme vuotta. Esikoista ajatellen ne aikoinaan ostin. Nyt hänet on vihdoin "aivopesty" ymmärtämään lapasten ja tumppujen ylivoimaisuus pakkaskeleillä, joten kudoin hänelle tumput. Tumput olivat hädin tuskin kuivuneet pesun jälkeen kun lähdin hakemaan Snurresta vielä yhden vihreän kerän - kuopuskin tarvitsisi uudet tumput! Miehelle vielä kerran kiitos, täysin mukisematta ja yhtään ihmettelemättä hän tarjosi minulle kyydin lankakauppaan ja takaisin. Ihana pakkaslumi, iloiset lämminkätiset pojat - voiko äiti enempää toivoa?


En ole ennen käyttänyt LettLopia, mutta ensi vaikutelma on aivan ihana. Huopuu kauniisti, ei liian tiiviiksi tai paksuksi. Aika näyttää, miten kestää käytössä. Kokonaan yksiväriset lapaset olisivat olleet enemmän mieleeni, mutta nuukuus iski ja käytin kuopuksen lapasista puuttuvaan 9 grammaan esikoisen lapasten jämiä.


Itselle muistiin: 6mm puikoilla 36 silmukkaa, ennen peukaloa 27/25 kerrosta, peukalo yhteensä 12 silmukkaa ja 16/14 kerrosta, peukalon jälkeen 27/25 kerrosta, kavennukset joka kerroksella. Näitä taidan tehsä lisää. Ehkäpä minäkin tarvitsisin uudet, niin ihania värejä langasta löytyy!


Ihanaa lumista viikkoa Sinulle!

4 kommenttia:

  1. Kauniit ja käytännölliset. :) Mun mielestä sininen ranneosa näyttää kivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauneus on aina katsojan silmissä. Alan onneksi itsekin tottua ja sitä kautta jopa pitää tuosta raidasta.

      Poista
  2. Kauniit ja varmasti lämpimät, ainoa miinus että ainakin meillä tahtovat kulua nopsaan puhki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin pelkään, että kuinkakohan kauan oikeasti kestävät. Ostin varmuudeksi langat seuraaviin lapasiin että voi kutoa puhki menneiden tilalle. Pulkkamäessä tumput pääsevät todelliseen "rasituskokeeseen" ;)

      Poista