21.12.2013

Joululahjoja

Lapsilla alkoi kauan odotettu joululoma ja samalla aika monta joululahjaa ja joulumuistamista on annettu. Mikä ero muuten on joululahjalla ja joulumuistamisella? Onko ero lahjan arvossa, saajan läheisyydessä vai sen "salaisuudessa"? En tiedä, ja onko sillä toisaalta mitään väliä. Hankin, valmistan ja annan kaikki lahjat ajatuksella. 

Lasten luokanopettajat saivat kuusenkerkkäsiirappia. Itse tehtyä, kuinkas muutenkaan. Olisin halunnut kauniit etiketit pulloihin, mutta aika ja taiteellisuus eivät antaneet myöten. Kirjoitin paksuhkolle kartongille pullon sisällön ja käyttötapoja, sidoin sen rouhealla narulla pullon kaulaan kauniin nauhan kanssa. Paketointi sellofaaniin ja sydännarulla kiinni. Kiitos kuluneesta lukukaudesta!


Iltapäiväkerhon ohjaajat saivat pipareita. Ehkä vähän tylsää, mutta tein paketeista persoonalliset pienillä virkatuilla joulusukilla. Hyvää joulua!


Siskoni saivat joulutoivotukset mustaherukkaliköörin muodossa. Resepti on mökillä olevasta kirjasta enkä millään muista sen nimeä. Tämä on ensimmäinen kerta kun tein likööriä, joten jännityksellä odotan mielipiteitä siitä! Rakkaat siskot, rauhallista Uutta Vuotta 2014!


N ja P, kaksi ihanaa ihmistä, ovat auttaneet minua eräässä tärkeässä asiassa. Kiitoksena tein kummallekin joulusukat Novitan Naavasta (lanka minulle uusi tuttavuus, ensivaikutelma positiivinen!). Niin kilttejä ja avuliaita molemmat, että toivon tonttujen tuovan jatkossa täytettä sukkiin. Itse laitoin sukkiin piccolo-pullot kuplivaa. Kiitos yhteistyöstä!


Taidanpa ottaa mukillisen glögiä ja istua sohvan nurkkaan kutomaan vielä puuttuvia joululahjoja. Nautitaan näistä viimeisistä päivistä ennen joulua ja unohdetaan stressi ja kiire! 

3 kommenttia:

  1. Itse tehty lahja on aina paras. Kivoja lahjoja olet tehnyt. Oikein hyvää joulua!

    VastaaPoista
  2. Itse tehdyissä lahjoissa on aina sydän mukana, ovat parhaita! Ihanat lahjat olet tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin olen aina ajatellut, että itse tehdyssä on aina sydän mukana. Ja siksi teen niitä varmasti jatkossakin.

      Poista