6.7.2012

Virkattu mäyräkoira

Ennen kesälomaa näin Virkatun linnun blogissa aivan ihania virkattuja mäyräkoiria. Niin ihania, että halusin meillekin sellaisen. Äkkiä näytin pojille kuvaa tanskalaisen Smallstuffin mäyräkoirista ja kysyin, haluaisivatko he sellaiset. Kuopus tarttui heti tarjoukseen, esikoinen ilmoitti, että hänelle ei tarvitse tehdä. Onneksi sain edes yhden tekosyyn ryhtyä tuumasta toimeen. Nyt nurkissamme nuuhkii Bruno.


Vartalon, tassujen ja hännän virkkaaminen olivat leppoisaa tekemistä. Pää ja korvat vaativat jo vähän enemmän silmukoiden laskemista. Työ eteni sujuvasti 3,5 koukulla. Ainoa hankaluus oli raitojen sommitteleminen. Suurin osa langoista oli jämiä ja vanhaa varastoa, mutta ihan tätä projektia varten ostin Sandnes Garnin Smartia turkoosina ja ruskeana. Lopputulos on aikamoinen pötkylä, mutta niinhän mäyräkoirat ovat - pitkiä ja lyhytjalkaisia.


Minä pidän Brunosta ja mielessäni tein sitä kuopukselle, mutta jostain syystä se taitaa jäädä minun koirakseni. Kuopus ei ottanut sitä mukaan koiratarhaansa eikä viereensä nukkumaan edes ensimmäiseksi yöksi. 


Vielä on kesää jäljellä ja paljon on rautoja tulessa. Tervetuloa mukaan lukijaksi, Janita Viden! Nauttikaa lämpimistä päivistä!

4 kommenttia:

  1. Ihana koira! Sinulla on aina niin kivoja töitä:)

    VastaaPoista
  2. Hieno mäyris ja niin raikkaat värit:)

    VastaaPoista
  3. Miks tossa lukee " Tervetuloa mukaan lukijaksi, Janita Viden?

    VastaaPoista