30.1.2012

Pipoja

Kuopuksella oli akuutti pipotarve. Tai no, ehkä vähän keinotekoinen sellainen, mutta kuitenkin. Esikoinen ei enää tänä vuonna ole suostunut käyttämään kypärämyssymallista pipoa, hän on ominut minun reilu 10 vuotta sitten itselleni ostaman mutta minulle alunperinkin liian pienen Bulan korvaläpällisen pipon. Mitä isoveli edellä, sitä pikkuveli perässä, tiedättehän, joten kuopus tarvitsi (lue: halusi) korvaläpällisen pipon. Ja kun äitikin halusi sellaisen tehdä, on lopputuloksena yksi korvaläppäpipo, yksi iloinen pikkuveli ja yksi tyytyväinen äiti.


Käytin inspiraationa esikoisen pipoa (josta tietenkin olisi ollut kiva olla kuva...). Värit, raidat ja toteutus ovat omasta päästäni. Aika paljon jouduin purkamaan ja tekemään uudestaan, mutta mielestäni kannatti.


Lankana on Hjertegarnin Vidal Alpaca. Itselle muistiin, että kaksinkertaisella kudottuna 4½ puikoilla 86 silmukkaa, pari-kolme silmukkaa enemmän ei olisi ollut pahitteeksi. Lanka on aivan ihanan pehmeää eikä mielestäni kutita, mutta varmuuden vuoksi vuoritin pipon. Onhan se paljon lämpöisempikin niin. Fleece löytyi kaapin pohjalta, vanhan ylisuuren fleecetakin hiha sai näin uuden elämän. Kerrankin omasta varastosta löytyi jotain juuri oikean värisenä!


Kuten sanottua, mitä isot edellä, sitä pienet perässä... Kun kuopus sai pipon, hänen rakkain (uni-)kaverinsakin, Kille, tarvitsi kuulemma myös pipon. Kuopus oikein piirsi paperille, minkälaisen pipon Kille haluaa. Tämä oli kiva yhteinen projekti. Kuopus valitsi kaikki langat ja ilmoitti työn edetessä raitojen koon - kerroksen tarkkuudella, minun tarvitsi vain toteuttaa suunnitelmaa... Tekovaiheessa minua vähän mietitytti värivalinnat, mutta ihan hauskahan Killen piposta tuli. Nopea lisäprojekti ja mainio tapa kuluttaa jämälankoja! Ja tärkeintä on tietysti se, että kuulemma Kille on todella iloinen!


Vielä yksi kuva parhaista kavereista uudet pipot päässä!


Tervetuloa mukaan joukkoon, uudet lukijani! Kaikille lukijoille sekä kaikille kurkkijoille toivotan nautinnollisia talven riemuja kovistakin pakkasista huolimatta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti