1.12.2011

Pistelty lumiukko

Ulkona on harmaata eikä lumesta ole tietoakaan. Tämän talven ensimmäinen lumiukko on kuitenkin tehty ja näin iloisesti se hymyilee!


Sain tämän Lizzie Katen Snowman '10 mallin valmiiksi jo jokin aikaa sitten, mutta kehystyttämisen kanssa oli vähän ongelmia. Ensimmäisessä kehystämössä työ oli pari viikkoa, jonka jälkeen he ilmoittivat, että valitsemaani kehystä saadaan ehkä tammikuussa. Sepä lämmittää mieltä kovasti kun on joulupistelystä kyse. Hain työn pois ja vein toiseen kehystämöön. Puolitoista viikkoa ja vihdoin sain hakea lumiukkoni kehyksineen kotiin.


Suurin osa langoista on mallin mukaisia, osa sinne päin. Kangas on Zweigartin cashel dirty linen, ei lempivärini, mutta toimii tässä mallissa hyvin. Lumiukon napit löysin nappipurkistani, johon ne on otettu talteen jostain poikien vanhasta t-paidasta. Nappien takia työ jätettiin lasittamatta. Malliin olisi kuulunut lumihiutaleiden keskelle valkoiset helmet. Kaivoin sellaiset omista varastoista esille ja ompelin kiinni huomatakseni ne liian isoiksi! Tällä kertaa en kuitenkaan lähtenyt ostamaan vähän pienempiä helmiä vaan otin laittamani irti ja annoin olla ilman.

Vähän aikaa lumiukko taitaa seikkailla ympäriinsä ja etsiä sitä omaa paikkaansa, varmasti se jostain löytyy. Ja toivottavasti minä osaan joku päivä valita ristipistotyöt paikan mukaan, toistaiseksi valitsen mieluisan työn ja yritän sitten keksiä sille sopivan paikan.


Nautinnollista alkanutta joulukuuta kaikille lukijoilleni!

1 kommentti:

  1. Kiva pirteä lumiukkopistely. Kauniit kehykset työssä.
    Minäkin aina ihastun malleihin ja teen niitä miettimättä sen tarkemmin, että miksi sen sitten aikanaan viimeistelee tai paikkaa sille.

    VastaaPoista