8.12.2011

Joulun ensimmäiset lahjat

Talvi on alkanut! Ja loppunut, ainakin tällä erää, mutta ei välitetä siitä. Itsenäisyyspäivänä heräsimme mökillä maa iloksemme valkoisena. Lunta oli juuri sen verran, että kaikki näytti niin kauniilta kuuran ja ohuen lumikerroksen peittämänä. Vähäinen lumi riitti siihen, että pojat pääsivät pulkkamäkeen.


Kyllä joulukuu on ihanaa aikaa. Ensimmäinen lumi on satanut, ensimmäiset pulkkamäet laskettu ja ensimmäiset joululahjat annettu! Kaikkea tätä lisää, kiitos!

Pojat harrastavat uimahyppyjä ja halusin muistaa heidän valmentajiaan. Mietin, että pitääkö / saako / voiko heitä muistaa jouluna, mihin vetää raja, keille kaikille antaa lahjoja. Päädyin siihen, että pienen joulumuistamisen voi aina antaa. Maailmassa ei koskaan ole liikaa lahjoja, eihän???


Lahja ei ole sen kummallisempi kuin rasia suklaata. Pakettiin ompelin koristeeksi pienen linnun. Vähän muokkasin Tildan lintumallia ja pipersin ja näpertelin ja lintuhan siitä syntyi. Lintu olisi tietysti pitänyt kuvata ennen punaiseen pakettiin kiinnittämistä, jotta olisi kunnolla päässyt oikeuksiinsa, mutta erottuuhan se näinkin.


Joulun väreistä on ollut puhetta. Mielestäni tämä punainen lintu on kovin jouluinen, vaikka sen nokka onkin vaaleanpunainen ja sen pilkuissa on niinikään vaaleanpunaista, eikä punainenkaan ole ihan puhdas joulunpunainen. Tai ehkä juuri siksi. Taitaa olla niin trendikäs ja ajan hermolla, etten itse edes ymmärrä.


Näitä lintuja aion (viimeistään ensi jouluna) ommella lisää. Iloista puuhastelua jouluaskareiden parissa kaikille! Tsirp tsirp!

1 kommentti:

  1. Kiva lahja! Itse tehdyt ovat aina mielestäni parhaita. Tuo lintu on kaunis!

    VastaaPoista