4.3.2011

Mårbackan ja juhannusruusun pistokaslisäys

Kevät on kovaa vauhtia tulossa. Sormeni ovat olleet taimimullassa jo useampana päivänä, mutta nyt viimeistään on tämän blogin ensimmäisen puutarhapostauksen aika. En ole mikään kovin taitava multasormi ja käyttämäni termitkin voivat olla vähän väärin, mutta kylläkin innokas kokeilemaan kaikenlaista! Meillä on pieni parveke, joka toki tarvitsee omat kukkansa ja yrttinsä, mutta enimmäkseen yritän kasvattaa jotain mökillämme.

Huhtikuussa 2009 ostin Plantagenista Mårbacka-pelargonin. Se vain oli minusta niin kaunis! Jotenkin vahingossa sain pidettyä sen hengissä talven yli ja sain siitä hyviä pistokkaita viime kesäksi, sain ne omaksi hämmästyksekseni jopa kukkimaan! Samainen emotaimi on - ihme ja kumma - edelleen elossa. Tänä syksynä / talvena se oli mökkimme eteisessä pimeähkössä ja viileähkössä. Ajattelin, että olkoon siinä ja jos säilyy hengissä niin hyvä on. Odotukseni eivät ollee kovin korkealla, mutta kuinka ollakaan, kun tammikuun alussa otin sen sisälle, huomasin siinä elonmerkkejä!


Sisällä lämpimässä, ikkunalaudalla valoisassa ja kohtuullisella kastelulla hyvinkin ruma emotaimi on kasvanut jo näin isoksi!



Tänään leikkasin siitä kolme pistokasta ja pistin multaan. Nyt vain toiveikkaana odotan, että pistokkaat juurtuisivat ja jaksaisivat kukkia ensi kesänä!



Kävimme viime viikolla kyläilemässä ystäväni luona. Heidän pihallaan kasvaa hyvin vanhoja juhannusruusupensaita. Viime kesänä ihailin ruusuja niiden kukkiessa. Silloin en vielä tiennyt sen tarkemmin, että mitä ne olivat, koska en ollut juurikaan kiinnostunut ruusuista. Tai niiden kasvattamisesta. Pidin niitä liian vaikeina. Nyt mökillämme kuitenkin kasvaa nukkeruusua ja toukoniitynruusua ja olen innostunut ruusuista ja haluaisin niitä enemmänkin mökillemme!

Kävellessämme ystäväni ruusupensaiden ohi tuli väkisin mieleeni Suomalaisen ruusukirjan (Alanko-Joy-Kahila-Tegel) opit ruusujen lisäämisestä talvipistokkaista. Ilokseni sain ottaa yhden oksan mukaani. Heti kotona leikkasin oksan paloiksi ja laitoin kirjan ohjeiden mukaan jääkaappiin odottamaan maaliskuuta ja pistokkaiden istuttamista.


Ei, en ole kutomassa oksille juuria, langan pätkät merkitsevät juuripään, kuten kirjassa opetettiin tekemään. Vaan eipä oksan palat jääkaapissa ehtineet olla kuin viikon mullan seassa "talvehtimassa" kunnes jo tänään pääsivät oikeasti multaan.


Ovatkohan pistokkaat ylipäätään elossa? Silmuja kyllä näkyy, mutta mistä tiedän, yritänkö kasvattaa paleltuneita oksia? Onko silmut jotain minimaalisia ja siksi elottomia? Minkä kokoisia niiden kuuluisi olla?
Ovatkohan oksat liian syvällä mullassa? Liian ylhäällä? Jätinkö oksaa liian paljon silmun yläpuolelle? Olisiko pitänyt jättää vain yksi vai useampia silmuja näkyviin? Näihin kysymyksiin muuten hyvänä pitämäni kirja ei antanut mitään vastausta joten viisaammat ja kokeneemmat, kuulen mielelläni vinkkejänne.



Onhan tämä hullun hommaa. Onko ylipäätään mahdollista, että tällaisesta pienestä oksan palasta tulisi oikea ihanasti kukkiva ruusu? No, jos ei onnistu, niin kuopus saa pari piikikästä keppiä lisää keppikokoelmaansa. Minun pettymykseni olisi tietysti suuri, mutta menetys ei ole, jos tämä saatu oksa ei lähdekään kasvamaan. Mutta positiivisemmin ajateltuna, ilo ja riemu ovat suunnattomat, jos nämä piikkiset talvipistokkaat, tai edes joku niistä, lähtisi kasvamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti